Sanna Antikainen " On asioita joihin on vain tartuttava, sillä muuten ihminen ei ole ihminen vaan vain rikkahippunen."

”En ole puolesta, enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”

  • ”En ole puolesta, enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”

Otsikon sitaatti, muokattuna, pitäisi mielestäni olla Keskustan eurovaali -slogan: "Emme ole puolesta, emmekä vastaan, pikemminkin päinvastoin." Se sopisikin loistavasti, onhan puolueen ykkösehdokas Paavo Väyrynen tuon legendaksi jääneen sanonnan takana, joka kuvaa osuvasti keskustalaista mentaliteettia.

Mirja Vehkaperä, myös Keskustan eurovaaliehdokas, on erittäin huolissaan Perussuomalaisten ryhmävalinnasta parlamentissa. Perussuomalaiset etsivät vaalien jälkeen parhaimman ryhmän linjalleen, sille muuttumattomalle linjalle. Muuttumaton linja on termi, jota Kepu ei ole koskaan kuullutkaan, siinä syy, miksi Vehkaperä on niin kovin ymmällään.  Oman puolueen linjattomuus aiheuttaa poukkoilun mielipiteissä ja äänestyskäyttäytymisessä, ja se onkin Kepun ongelma europarlamenttityöskentelyssä. Kannattaa muistaa, että nyt kerrotut mielipiteet ovat Keskustan kohdalla voimassa vain ennen Brysselin konetta. 

Koska menneisyyden teot ennustavat parhaiten myös tulevaisuuden tekoja, voimme ennustaa tulevaa katsomalla Keskustalaisten meppien Hannu Takkulan, Anneli Jäätteenmäen ja Riikka Pakarisen tekoja ja äänestyskäyttäytymistä kuluneella kaudella:

 

  • "Sixpack", joka luovuttaa taloudellista itsemääräämisoikeutta pois kansallisvaltioilta komissiolle: Takkula, Jäätteenmäki, Pakarinen ja ryhmä ALDE: KYLLÄ

 

  • "Bailouts" ERVV, EVM, vastoin EU:n sääntöjä, kriisimaita on tuettu veronmaksajien rahoilla. Tukipaketeista äänestetty kolme kertaa: kahdesti vuonna 2010 ja kerran vuonna 2011. Tässä tulos: Takkula ei äänestänyt ensimmäisessä äänestyksessä, loput KYLLÄ, Jäätteenmäki kaikki KYLLÄ, Pakarinen poissa viimeisestä äänestyksestä, muut KYLLÄ. Ryhmä ALDE: KYLLÄ

 

  • Eurobondit, euromaiden yhteiset joukkovelkakirjat. Eurokriisi näytti, miten "hyvin" taloutensa hoitaneita maita meillä on eurossa mukana. Eurobondien myötä Suomen korko nousee. Eurobondit luovat Suomelle valtavan riskin: jos kriisimaat eivät hoida yhteisiä velkoja, me kyllä hoidamme heidänkin puolestaa. Piikki on auki, vaikka baari on kiinni ja yksi askel kohti liittovaltiota on taas otettu. Kuinka liittovaltiota vastustavat Keskustan ehdokkaat ovat äänestäneet (kaksi äänestystä vuonna 2010 ja 2011) : Takkula KYLLÄ, ei äänest., Jäätteenmäki: Ei äänestyk. KYLLÄ, Pakarinen KYLLÄ, KYLLÄ, ALDE KYLLÄ, KYLLÄ.

 

 

***

On sanomattakin selvä, miten Perussuomalaiset ovat äänestäneet yllä mainituissa kysymyksissä. Meillä on linja, se on Suomen edun linja. Siihen linjaan ei kuulu kriisimaiden tukeminen verorahoistamme tai yhteiset joukkovelkakirjat. Linja pitää Suomessa ja Euroopassa. Mutta missä luraa Keskustan linja? Ei näy, ei kuulu. Keskustan on kerrottava EU-linjansa ennen vaalipäivää.

Myös Keskustan eurovaaliohjelma on joutunut suuren kritiikin kohteeksi, sieltä löytyykin vähiten selkeitä kantoja. Keinoja ei olla lueteltu juuri ollenkaan, eipä sille olekaan tarvetta, kun Keskustan keinot määrää heidän ryhmänsä ALDE.

***

Vehkäperän itku Perussuomalaisten ryhmän perään oli mahalasku. Perussuomalaiset eivät ole napanuoralla kiinni missään ryhmässä, toisin kuin Keskusta. Seuraa kyllä löytyy, löytyihän sitä aiemmin 2009 eurovaalien jälkeen. Suomen kansan puolesta toivoisin, että Keskustakin pitäisi kiinni vaalilupauksistaan, kuten liittovaltion vastustamisesta. Mielelläni näkisin parlamentissa muitakin suomalaisia EU- ja eurokriittisiä kuin Perussuomalaiset. Mutta toiveeni on turha, koska kepu pettää aina.

 

 







 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Mika Samuel Kiekkijev

Kepulaiset ovat juuri niin rehellisiä kuin osaavat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset