Sanna Antikainen " On asioita joihin on vain tartuttava, sillä muuten ihminen ei ole ihminen vaan vain rikkahippunen."

Hoitajien suut tukkoon!

  • Hoitajien suut tukkoon!

Suomen useassa kunnassa hoitohenkilökuntaa on käsketty pysymään vaiti heidän työssään havaitsemista epäkohdista.

Hoitajan työsuhteessaan saama, asiakkaita koskeva tieto kuuluu vaitiolovelvollisuuden piiriin. Kenenkään terveystietoja ynnä muita salassapidettäviä asioita ei saa paljastaa tai levittää sivullisille. Hoitohenkilökunnalla on ilmoitusvelvollisuus, esimerkiksi lasten kanssa työskentelevillä siitä on säädetty lastensuojelulaissa. Itse työpaikan ja työyksikön epäkohtien esilletuominen ei riko mitään lakia, jos vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia asioita ei paljasteta.

Onkin aiheellista kysyä, haluammeko tämän maan olevan paikka, jossa epäkohtia ei saa nostaa esille? Eikö hoitohenkilökunnan hiljaisuuteen kiristäminen ole loukkaus sananvapautta ja täten ihmisoikeuksia kohtaan? Onko edes laillista kiristää työntekijää pysymään vaiti työpaikan ongelmista?

Yle uutisoi vastikään neuvoloiden tilanteesta. Terveydenhoitajat eivät uskaltaneet puhua toimittajalle työpaikallaan esiintyvistä ongelmista omalla nimellään, koska pelkäsivät irtisanomista. Heitä vaivasi varsinkin kiire, suositusten yli nousevat asiakasmäärät, ja se etteivät he kykene antamaan äideille ja vauvoille niitä palveluita, joihin perheet olisivat oikeutettuja. Mainitut ongelmat; kiire, liian suuret asiakasmäärät ja riittämättömyys ovat tuttuja sosiaali- ja terveysalalla. Myös vanhustyö on ollut otsikoissa vakavien laatuongelmien takia.


Tämän hetkisessä taloudellisessa tilanteessa työnantajan on helppo kiristää työntekijöitään. Työelämässä ”kielikellon” maine myös kirii. Kunnat saattavat joskus mennä sieltä, missä aita on matalin ja näin säästää kuluissa. Ymmärrän niitä hoitajia, jotka pelkäävät puhua työpaikkansa ongelmista. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Suomihan on siitä jännä maa, että täällä leikattaisiin aina ensimmäisenä sairaanhoitajista. Mikä tahansa on aina pois "esimerkiksi terveydenhuollosta". :) Aikamoista siilipuolustusta.

Hoitajien huonot työolot ja jatkuva resurssipula toimii eräänlaisena suojana, jolla suojataan taustalla pyörivää sirkusta. Ja kenkää tulee toki jos asiasta julkeaa puhua...

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Mitä alemmas (huonompaan jamaan) terveydenhuolto ajetaan,sitä kiukkuisempia ovat ihmiset huonosta hoidosta,palvelusta ja jonotuksesta. Näin saadaan ovelasti porukka käyttämään yksityisiä,joka on tietysti tarkoituskin.
Mikään muu ei voi olla selityksenä nykyiselle menolle kuin korruptio. Kevään vaaleissa saavat "hyvät veljet" väistyä !

Käyttäjän seppopmuurinen kuva
Seppo Muurinen

Toivon mukaan poliittinen aktiivisuutesi ei antaisi negatiivisuutta työhösi ; työnantajan taholta ?
Julmaa niitä kohtaa jotka tuovat ammatin varjopuolet julkisesti esille kun muutoinkin tiedetään terveydenalan lähes kokokuva eri kipupisteineen.

Florence Nightingalen ajat ovat ohitse,jos hoitoväki voi huonosti raskaan työtaakan alla,niin miten sitten voivat asiakkaat/potilaat ja sama pätee myös eri sos.alan työntekijöihin.

Käyttäjän SannaAntikainen kuva
Sanna Antikainen

En ole vakituisessa työsuhteessa, mutta keikka -ja määräaikaisuuksia on ollut ihan hyvin eikä poliittisista mielipiteistäni ole tullut koskaan mitään sanomista :-)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset