*

Sanna Antikainen " On asioita joihin on vain tartuttava, sillä muuten ihminen ei ole ihminen vaan vain rikkahippunen."

Lepsuilu terrorismin kanssa on hengenvaarallista

Turun terroristi-iskussa kuoli kaksi suomalaista naista ja vielä useampi loukkaantui. Teko oli kohdistettu juuri suomalaisia naisia vastaan. Teko oli julmista julmin isku syyttömiä sivullisia kohtaan.

Laajemmin terroristit ovat sodassa koko länsimaalaisen maailman kanssa. He inhoavat meitä ja elämäntapaamme ja toivoisivat voivansa alistaa maailmamme, vapautemme ja elämäntapamme heidän kylmäävän sharia-lain tulkinnan alle.

Iskun tekijän kuvaillaan olevan nuori mies Marokosta ja että hän on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen. Ulkoministeriön matkustustiedote kertoo Marokon suurimman uhan olevan liikenne. Mitä marokkolainen teki suomalaisessa turvapaikanhakujärjestelmässä, joka on tarkoitettu sotatoimia paenneille? Marokossa ei ole sotaa ja silti Marokon-mies sai asustaa Suomessa verorahoin ja suunnitella iskunsa rauhassa. Onkin täysin selvää ettei suomalainen turvapaikkajärjestelmä ei ole enää tällaisenaan järkevä.

Suojelupoliisi on varoitellut vuosia terrorismista ja uhka-arvioita on nostettu vuosi toisensa jälkeen. Suomeen suunniteltiinkin melkein lähes tasan vuosi sitten perustettavaksi palautuskeskus. Se kuitenkin jätettiin poliittisella päätöksellä perustamatta. Turun tapaus on surullinen esimerkki siitä, millaisia vaikutuksia päätöksillä tai tekemättä jääneillä päätöksillä voi olla. Nyt tekemättömästä päätöksestä hinnan maksoivat viattomat sivulliset.

Asiallinen ja ratkaisukeskeinen keskustelu suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta on tänään tärkeämpää kuin koskaan. Valitettavasti useat eri tahot, osin hölmöyttään, osittain ideologisten syiden vuoksi, koettavat kuitenkin vaimentaa tämän keskustelun. Heidän ei kuitenkaan pidä antaa tehdä sitä, koska mikään ideologia tai uskomus ei voi koskaan mennä ihmishenkien edelle.

Terroristien kanssa ei voi lepsuilla. Se asettaa viattomat hengenvaaraan. Suomessa asuvat ääri-islamia kannattavat ja terroristisia yhteyksiä omaavat ulkomaiden kansalaiset on karkotettava nopeutetusti. Tämän lisäksi Suomeen on perustettava palautuskeskus, johon kaikki kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on asutettava kotimaahan suuntautuvaa lentoa odottamaan. On mietittävä, onko Suomen enää järkevää päästää maamme rajojen sisäpuolelle yksin tulevia turvapaikanhakijamiehiä. Lisäksi länsirajan aukinaisena pitäminen kenelle tahansa on asia, joka ei enää sovi tähän hetkeen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Lienee todellakin niin, että uskonnot ovat haitallisia ja toinen sukupuoli vähempiarvoinen. Ihmisten eriävä käsittely uskonnon tai sukupuolen perusteella on kuitenkin, hyvästä syystä lailla kielletty. Ajattelitko ihan perustuslakia lähteä muuttamaan?

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Puola ei lepsuile,,ei muslimipakolaisia=nolla terrori-iskua,,EU;n mielestä väärin toimittu !

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Tosin ei niistä Puolan tapahtumista niin kovin paljon näissä meikäläisissä medioissa muutoinkaan hehkutella niin että tuommonen muutaman hengen "onnettomuus" on saattanut jäädä uutisoimatta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset