Sanna Antikainen " On asioita joihin on vain tartuttava, sillä muuten ihminen ei ole ihminen vaan vain rikkahippunen."

Suomalaiset, pitäkää kukkaroistanne kiinni

Hallitusneuvotteluiden seuraaminen on ollut kuin katselisi kauhuelokuvaa. Tässä vaiheessa on selvää, että hallituksen ohjelma tulee olemaan sellainen, joka kurjistaa rankalla kädellä erityisesti maaseudulla ja haja-asutusalueilla eläviä, eikä tavallinen duunari, pienyrittäjästä puhumattakaan, todellakaan voita yhtään mitään. Pikemminkin, maksutaakka tavallisella suomalaisella tulee vain kasvamaan nousevien elinkustannusten muodossa.


Kun suomalaisten kukkaroista viedään viimeisetkin eurot, samaan aikaan rajat ja veronmaksajien kukkarot avataan niille, jotka haluavat muuttaa Suomeen sosiaaliturvan perässä. Jos Suomi ei jo tähän mennessä ole ollut koko maailman sosiaalitoimisto, viimeistään aloittava punaviherhallitus tekee siitä varmasti sellaisen. Suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus unohdetaan, samoin kuin rajavalvonta, kun Suomesta tehdään 24/7/365 Maailma kylässä -tapahtuma

Hallitus syntyy tällä pohjalla, joka nyt säätytalolla neuvottelee. Tämän ratkaisi Keskustan unelman totetuminen maakunnista. Maakunta-sote varmistaa keskustalaisille ja sosiaalidemokraateille kovapalkkaiset suojatyöpaikat maakuntahallinnossa. Mitään muuta se ei varmista, ei ainakaan suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluita.

Sosiaali- ja terveysalan ongelmat eivät ratkea hallintohimmeleitä rakentamalla vaan panostamalla käytännön työhön, jota hoitajat ja lääkärit sekä muu henkilöstö sairaaloissa tekevät. Suomalaisten toimeentulo-ongelmat eivät myöskään ratkea tekemällä elämisestä kalliimpaa. Suomalaisten yritysten ongelmat Suomessa eivät ratkea lisää verottamalla ja tekemällä ympäristöveroilla hallaa suomalaisille työpaikoille.

Toivoisin, että hallitusneuvottelijat pitäisivät järjen päässä ja oman edun tavoittelun jäässä. Tämä pyyntö kuulunee kuitenkin kuuroille korville, joten rakkaat suomalaiset, pitäkää kukkaroistanne kiinni, sillä pian mennään alas ja lujaa.


Julkaistu Savon Sanomissa 29.5.2019.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Yritä nyt päättää onko köyhistä ja vähävaraisista pidettävä huolta vai pitääkö vanhusten makaa paskaisissa housuissa hoitokodeissa ja ihmisten nähdä nälkää!

Perussuomalaisten linjasta ei ota oikein selvää, ainakin turvapaikanhakijoiden määrä on romahtanut siitä kun olitte hallituksessa.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Itsellä on jo suunnitelmissa jättäytyä työttömäksi kun uusi hallitus pääsee valtaan. Matalapalkkatyöläisenä talouteni ei tule kestämään neljää vuotta vasemmistohallitusta. Toisin kun demarit, itse en voi ottaa loputtomasti lainaa ja käydä tiuhaan muiden lompakoilla kattaakseni lainanmaksut.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

Oletko laskenut paljonko tulosi lisääntyvät kun jättäydyt työttömäksi? Luuletko että rahaa alkaa samantien tulvia ovista ja ikkunoista...

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Etkö sinä työttömäksi jättäytyessäsi nimenomaan käy muiden lompakolla?

Käyttäjän mhatakka kuva
Markku Hatakka

Kiitos muistutuksesta Sanna!
Odotellaan neljä vuotta parempia aikoja ja parempaa hallitusta.
On saatu sellainen hallitus joka on arvaamaton ja ei innosta kuluttamaan säästettyjä rahoja.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Antikainen mieluusti tuntuu unohtavan, että Sipilän hallituksen hallitusohjelmaa joka oli suomalaiselle duunarille, vähävaraisille, syrjäseudun asukkaille katastrofaalinen, niin sitä hallitusohjelmaa oli laatimassa ja hyväksymässä Perussuomalainen puolue. Aina kun Kokoomuksella on hallituksessa joko pääministerin tai vv-ministerin salkku se tietää karuja aikoja keski-ja pienituloisille ihmisille. Vanhasen porvarihalltus jota pidän vahinkollisempana halltuksena Suomelle sitten Aho-Viinasen porvarihallituksen jälkeen ja syystä, että silloin hyvätuloisille jaettujen velkarahalla rahoitettujen verohelpotuksen seurauksena lähti Suomen velkaantuminen laukalle ja sillä tiellä ollaan oltu siitä lähtien.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

No, ainakin sen hallitusohjelman tuloksena työpaikkojen määrä lisääntyi, työttömyys vähentyi ja palkkasumma kasvoi merkittävästi. Mutta eihän Granlundilla ole koskaan mitään faktoja väitteidensä tueksi. Seuraavaksi saamme epäilemättä valmistautua niihin selittelykommentteihin, joiden mukaan työttömyyden kasvu, valtion omaisuuden myynti ja verojen nousu tarkoittaa kasvavaa hyvinvointia.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

"No, ainakin sen hallitusohjelman tuloksena työpaikkojen määrä lisääntyi, työttömyys vähentyi ja palkkasumma kasvoi merkittävästi."

Niin, onko sinulla esittää faktoja?

Henry

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #22

Katso tilastokeskuksen sivuilta. Olen kaivanut ne esiin niin monelle, että kyllästyttää, joten saat kaivaa ne esiin ihan itse.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #23

Niissä on se vika, että niissä lasketaantyölliseksi kaikki, jotka ovat tehneet tunnin työtä kuukauden aikana.
Kokopäivätyöt on muuttuneet pätkä- ja silpputöiksi sekä nollasopimuksiksi. Eli useampi tekee sitä työtä, mitä aiemmin yksi henkilö teki.

Sisäistä tämä:
Absoluuttinen työtuntimäärä on laskenut jatkuvasti viimeiset +20 vuotta.
Ikävä vain, etten enää löydä tästä tilastoa - sori siitä. ;)

Henry

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #24

Trollipajan vakioteksti numero 2. Tuokin juttu yhden tunnin työstä on useampaan kertaan osoitettu koko työllisyysasteen kannalta merkitykseltään marginaaliseksi. Tilastointitapa ei ole muuttunut. Syntyneet työsuhteet olivat pääosin pysyviä täysaikaisia tai osa-aikaisia. Yksityisen sektorin palkkasumma kasvoi hallituskauden aikana suunnilleen 15 %. julkisen sektorin palkkasumman kasvu oli viitisen prosenttia. Ja työtulojen kehityshän tässä on se merkitsevä asia.

Kts:
https://www.stat.fi/til/ktps/2018/12/ktps_2018_12_...

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #25

Heh - pitänee paikkansa.
Jos siis tutkitaaan kuinka monta on tehnyt vain yhden tunnin kuukaudessa duunia, on osuus varmaan hyvinkin marginaalinen. Mutta jos aat kysymään esim. nolla-sopparilla työskenteleviltä tai silppuduunia tekeviltä jne. saat vastauksia kuten 12 tuntia, ja vaikka 20 tuntia jne.
Ja silloin ei puhuta enää marginaaleista.
Hyvin on tilastopropaganda mennyt läpi.
_________________________

Juu "Tilastointitapa ei ole muuttunut". Pitänee paikkansa. Se on aina ollut väärä:
- Se ei mittaa kokonaistyötuntimäärää, joka on ainut oikea mittari kun puhutaan työllisyyden kasvusta.
_________________________

Jo ensimmäisestä kuvaajasta näkee, että yksityinen terveydenhuolto ja yksityinen koulutus on noussut huimasti. Sitä tietoa en epäile yhtään (Mehiläinen + ulkomaiset yksityistäjät, vanhusten hoivayhtiöt, vastaanottokeskukset yms.). Viime vuonna koko talous nousi 1,1 % eli suunnilleen saman verran kuin inflaatio, verrattuna edellisvuoteen.
En tiedä kuinka paljon byrokratia on kasvanut, mutta on selvää, että se on kasvanut.

Se noista tilastoista.

Kyllä kaikki talouslehdet ja muu media väittää, että Suomi on polkenut jo pitkään paikoillaan.

Henry

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

"Aina kun Kokoomuksella on hallituksessa joko pääministerin tai vv-ministerin salkku se tietää karuja aikoja keski-ja pienituloisille ihmisille."

Keskituloisten kokonaisverotus on Suomessa jyrkän progression vuoksi ollut jo pitkään aivan järkyttävä. Tuleva hallitus tuskin tekee myöskään asialle mitään, päinvastoin...

Lisäksi veroilla tuotetuista palveluista saatu hyöty keskitulosille (perusterveydenhoito) on aivam turha, koska samat palvelut maksaa työnantaja. Varhaiskasvatuksesta maksetaan lähes täysi hinta, asumistukia ei saa, vaan nekin vain kasvattavat itse asumisensa maksavien kustannuksia. Autoon ei ole varaa, pääasiassa verotuksen vuoksi. Palveluiden ostaminenkin on ihan järkyttävän kallista, jos laskee kauan itse pitää tehdä töitä, että saa saman summan käteen.

Käyttäjän ArmasAallontie kuva
Jari Partala

Kaikkein turmiollisin hallitus on ollut Holkerin ja demarien hallitus. Siitä alkoi turmion tie. Demarilla oli valtiovarainministerin salkku ja kuinka kävi.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mä en kanssa ymmärrä, mit tää äärioikeisto oikein haluaa.

Lisää kikyä, aktiivimalleja, ja vanhuksien huonoa hoitoa vai?

Turvapaikanhakijoita ei ole juuikaan nyt tulossa normaalia määrää enempää, tilanne on täysin rauhallinen.

Ilmeisesti persut elävät jossain toisessa todellisuudessa, ja jauhavat jatkuvasti tuota samaa mantraa, itse tämä puolue ei mitään ole koskaan saanut aikaiseksi, tyhjää kyllä osaavat äänestää.

Persut haluavat varmaan, että köyhyys lisääntyy, eläkeläiset köyhtyvät ja lapsiperheillä menee entistä heikommin.

Pääasia heille on vain se, että kaikki rahat ja panostukset laitetaan rajalle, ettei vaan vääränlaisia ihmisiä pääse tänne.

Oppositiokamaa, ja ikuista sellaista.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

"Turvapaikanhakijoita ei ole juuikaan nyt tulossa normaalia määrää enempää, tilanne on täysin rauhallinen."

Jokos ne vuosina 2015-2016 tulleet kielteisen päätöksen saaneet on saatu palautetuksi kotimaihinsa? Kas, kun minun tietojeni mukaan maassamme on vielä huomattava määrä heitä ja samalla tuomassa veronmaksajille huomattavaa kustannusta majoitus, elinkustannusten ja valituskierteen johdosta kustannuksia.

Sitä paitsi ei uusien hakemustenkaan kohdalla ole suinkaan tapahtunut mainitsemaasi rauhoittumista, sillä turvapaikkahakemuksia on kirjattu 6 viimeisen kuukauden ajalta yhteensä 2 332. (Hakemukset 11/2018 - 4/2019) Viimeisen 12 kuukauden aikana yhteismäärä on 4 695. Vuoden 2019 alussa 4 kk:n aikana yhteensä 1 432 hakemusta, joten saman tahdin jatkuessa on hakemusten määrä 2019 n. 4300 (suurin määrä Irakista, jonne ei niin vain palauteta kielteisen päätöksen saaneita).
Kielteisiä päätöksiä näyttää tehdyn vuosina 2015-2018 yhteensä n. 21000. Paljonko tuosta määrästä on saatu palautetuksi ei ole uutisoitu. Paljon taitaa olla vielä maassamme.

http://tilastot.migri.fi/#applications/23330/49?st...

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Lisääkin saisi tulla, tuo ei ole mikään iso määrä.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula Vastaus kommenttiin #9
Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

https://www.youtube.com/watch?v=6IKu8YT4DhI
Noin. Itse olitte viime hallituksessa äänestämässä vähävaraisten kurituksesta.

Käyttäjän JarmoHenttonen kuva
Jarmo Henttonen

Niin? Tuleva Hallitus pistää vielä paremmaksi kurittamisen, mitäs sitten kirjoitat vai tuleeko sekin olemaan persujen syy?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Pitää ottaa huomioon koko Euroopan Unionin alue/tilanne, koska olemme EU:ssa. Ulkorajojen vuotaessa se mahdollistaa sosiaaliturvan perässä juoksijat myös tänne Suomeen ja tulijoiden määrä voi nousta milloin tahansa, kun sisärajat ovat auki, vaikka tilapäisiä tarkastuksia tehdäänkin jo muualla, mutta Suomessa ei vieläkään.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Tanska ilmeisesti aikoo tehdä rajavalvonnasta pysyvää. Se on onni meille mutta hurrilasta on edelleen vapaa kulku, paljonkohan on sellaisia elitasopakolaisia joilla on "turvapaikka" monessa maassa?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

"Sosiaali- ja terveysalan ongelmat eivät ratkea hallintohimmeleitä rakentamalla vaan panostamalla käytännön työhön, jota hoitajat ja lääkärit sekä muu henkilöstö sairaaloissa tekevät."

Tuossahan juuri kerroit, mikä on tämänhetkisten hallintohimmeliverkoston suurin ongelma. Terveydenhuoltomenoistamme liian suuren osan syö sairaalaverkostomme ja erikoissairaanhoito. Perusterveydenhuolto on jätetty kuntien harteille, lääkäreitä ja hoitajia ei saada mistään perusterveydenhuollon virkoihin palkattua, kun sairaalat käyttävät koko henkilöstö- ja talousresurssin. Sairaalat kotiuttavat potilaansa oman onnensa nojaan, kun perusterveydenhuollossa ei ole verkostoa, jolla jatkohoito järjestyisi.

Sairaaloilla menee tälläkin hetkellä äärettömän hyvin: hoitajia ja lääkäreitä on niin paljon, ettei henkilöstöä tarvitse houkutella. Pätkätöihinkin riittää tulijoita. Riittää, kunhan vain saavat työskennellä sairaalan puolella. Terveyskeskuksiin, kotihoitoon ja vanhusten palvelukeskuksiin ei henkilöstöä saa.

Mainitset lauseessasi myös sosiaalialan ongelmat. Väität, että nekin ratkeavat hoitajia ja lääkäreitä palkkaamalla sairaaloihin! Väitteissäsi ei ole pieninkään arkirealismin tuntemusta.

Perusterveydenhuolto ja vanhuspalvelut ovat alennustilassa. Tämä johtaa lopulta siihen, että sairaalat kuormittuvat. Siksi tarvitsemme laaja-alaisesti alueen kokonaispalveluja koordinoivan yleishallinnon. Tarvitaanko tämän kaiken ohjailemiseen lisää poliitikkoja?
En jaksa ymmärtää poliitikkojen hyötyä järjestelmälle. Ainakaan Antikainen ei näytä ymmärtävän alaa vaivaavista ongelmista mitään.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Suomi ei ole mikään yksittäinen itsenäinen saarake maailmassa.

Kaikki Suomen julkinen velka on ulkomaista, joka on sinänsä erikoista Euroopan tasolla. Kukaan suomalainen ei enää luota rahoinensa valtion obligaatioihin, vaan pitää varojaan pankkitalletuksin mieluumin miinuskoroilla.

Maailman merkittävin luottoluokittaja mainitsi maaliskuussa, että jos meno ei muutu ja rakenteellisia uudistuksia ei tehdä, niin luottoluokitusta lasketaan ja korot nousevat.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

"Yli neljäsosa Suomen valtion velasta ja lähemmäs kolmasosa valtion velkakirjamuotoisesta velasta on velkaa valtion omalle keskuspankille, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri." https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-...

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Tuleva hallitus rankaisee niitä joilla ei ole varaa ostaa uutta pikkuautoa ja myös niitä joilla on paljon lapsia ja tarvii sen takia ison auton. Rinne houraili jostain lapsitalkoista ja kuitenkin tulee rankaisemaan lapsiperheitä raskaimman mukaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset