Sanna Antikainen " On asioita joihin on vain tartuttava, sillä muuten ihminen ei ole ihminen vaan vain rikkahippunen."

Lapsen vieminen sotatoimialueelle kriminalisoitava

Suomesta lähti Irakiin ja Syyriaan terroristijärjestön miehittämälle alueelle eri arvioiden mukaan useita kymmeniä henkilöitä tai jopa yli sata henkilöä joko taistelemaan Isis-terroristijärjestön riveissä tai muuten tukemaan kalifaattia. Lähtijöistä noin 20—30 % on arvioiden mukaan naisia. Mukana on kuitenkin ollut kokonaisia perheitä, eli sotatoimialueelle on viety Suomesta myös alaikäisiä lapsia.

Terroristien vaimot ja lapset on kalifaatin kukistumisen jälkeen viety Syyrian ja Irakin rajalla sijaitsevaan Al-Holin leiriin, jossa leirillä olijoiden itsensä mukaan lapset ovat aliravittuja ja lapsia kuolee koko ajan. Tällaisiin oloihin joutuminen vaarantaa lasten hengen ja terveyden.  

Rikoslaissa on merkittävä puute, sillä vaikka matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten on kriminalisoitu 34 a luvun 5 b §:ssä, alaikäisen lapsen saattamista hengen sekä fyysisen terveyden ja henkisen hyvinvoinnin vaarantaviin oloihin viemällä hänet sotatoimialueelle ei ole erikseen säädetty rangaistavaksi. Lasten hyvinvoinnista huolehtiminen on lapsen huoltajan tai huoltajien vastuulla. Tästä syystä rikoslakiin tulisi säätää uusi pykälä, jossa kriminalisoitaisiin lapsen vieminen sotatoimialueelle. Ottaen huomioon teosta seuraava haitta lapsen terveydelle ja kehitykselle rangaistusasteikon tulisi vastata törkeää pahoinpitelyä. Myös yrityksen tulisi olla rangaistava ja pyrkimyksen viedä lapsi sotatoimialueelle tulisi olla peruste lapsen huostaanottoon, jotta lapsen henki ja terveys voidaan turvata.  

Valitettavasti lakialoite ei vaikuta Al-Holin leirillä olevien lasten tilanteeseen eikä äitejä voida tuomita takautuvasti. Mielestäni Al-Holin tilanteesta on kuitenkin opittava ja vähäisintä, mitä päättäjät voivat tehdä, on säätää laki, joka kriminalisoi lapsen sotatoimialueelle viemisen. 

Olen tehnyt aiheesta toimenpidealoitteen 26.6.2019. Aloite keräsin nimikirjoituksia yli puoluerajojen perussuomalaisista, kristillisdemokraateista ja kokoomuksesta. Kiitos allekirjoittaneille!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

Jos tällainen laki olisi ja Suomi joutuisi sotaan, niin ulkomailla väliaikaisesti vaikka turistireissulla olleiden lasten palaaminen vanhempiensa kanssa kotimaahan olisi kriminalisoitua. Ei kuulosta järkevältä.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Blogisti lähestyy nyt hiukan amerikkalaista mallia, jossa ammuttua naista syytetään sikiönsä kuolemasta. Törmätään tietysti myös sotatoimialueen määrittelyn vaikeuteen nykykaikana.

Onko Afganistan sotatoimialue? Entä Kabul? Suomihan palauttaa sinne lapsia.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Miten määritellään sotatoimialue? Lapsiperheitä matkustaa Israeliin, onko se sotatoimialuetta?Entäs sukulaisissa käyminen Kabulissa?

Taitaapa koko aloite olla suunnattu tietyn uskonnon suuntaan...

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

Tämän listan voisi ehkä ottaa lähtökohdaksi? Afganistan ainakin on vaarallisimmasta päästä.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_ongoing_arme...

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Kuten kaima jo totesikin, lapsiperheitä on ainakin palautettu Afganistaniin, tämänhetkistä käytäntöä en tiedä.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Miten perussuomalaiset juuri tässä ja nyt aikovat auttaa noita lapsia?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Mikä tahansa alue voi muuttua sotatoimialueeksi hetkessä.
Aivan älytön veto taas persulta.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Joidenkin persujen komppaamien tajukankaiden mukaan Ruotsi on ollut pitkään sotatoimialuetta. Saanko tuomion jos vien pojjaan Gröna Lundiin?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Todennäköisesti Janne saisit.

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Kerrotko Janne missä Tajukangas on noin kertonut?

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Persujen puolustuksesi voi sanoa, että allekirjoittajia on ollut myös kristillisdemokraateista ja kokoomuksesta. Halla-ahon nimi ainakin näemmä puuttuu, eli onko pessyt kätensä tästä?

Sanna Antikainen ps
Ville Tavio ps
Ritva Elomaa ps
Olli Immonen ps
Sheikki Laakso ps
Lulu Ranne ps
Mari Rantanen ps
Kaisa Juuso ps
Ano Turtiainen ps
Sebastian Tynkkynen ps
Mikko Lundén ps
Ari Koponen ps
Riikka Slunga-Poutsalo ps
Veikko Vallin ps
Rami Lehto ps
Sakari Puisto ps
Mika Raatikainen ps
Jukka Mäkynen ps
Sami Savio ps
Juha Mäenpää ps
Jani Mäkelä ps
Ville Vähämäki ps
Jari Koskela ps
Veijo Niemi ps
Mika Niikko ps
Mauri Peltokangas ps
Arja Juvonen ps
Sari Tanus kd
Antero Laukkanen kd
Peter Östman kd
Sari Essayah kd
Timo Heinonen kok
Ben Zyskowicz kok
Päivi Räsänen kd

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

No kun Halla-aho ei vielä ollut kansanedustaja. Mika Raatikainen varamiehenä allekirjoittanut, joten asia hoidossa.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #16

Niinpä näyttääkin olevan 2.7. saakka, eli Halla-aho lienee samaa mieltä?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Jännä että Ben on mukana. Israel voi koska tahansa olla sotatoimialue ja näitä äitejä tai vanhempia rangaistaisiin sen mukaisesti jos ovat sinne päin erehtyneet läksemään.

Käyttäjän SannaAntikainen kuva
Sanna Antikainen

Persut on huolissaan lapsista -> Taru Elkamasta se on älytön veto.

Aika älytöntä.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Itse olen myös huolissani, mutta vetosi on älytön. Lue kommenttini.

Käyttäjän AaroKustaanheimo kuva
Aaro Kustaanheimo

Kiellettäisiinpä myös lasten tekeminen sotatoimialueelle. Osa Al-Holin leirillä olevista Suomen kansalaisuuteen oikeutetuista lapsista on syntynyt ISIS-organisaation hallitsemalla alueella eikä heitä ole sinne viety Suomesta.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Kyllähän tämä aika ongelmallinen on, kun ajattelee, että äiti on voinut olla vaikkapa tietämättään raskaana lähtiessään Suomesta, niin jos alueella olisi tai syttyisi sotatila, niin silloin äitiä rangaistaisiin.

Haluaisin nyt vaan tietää, että miten näitä Isis-naisten lapsia oikeasti autettaisiin nyt heti. Ihan konkreettisia käytännön toimia.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Eipä heitä kukaan ole auttamassa. Rinteen hallitus pesi kätensä ja oppositio komppaa.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #13

Uskon ja toivon Janne kuitenkin, että avustusjärjestöt ovat tekemässä asialle jotakin.

Käyttäjän lentonenhenri kuva
Henri Lentonen

Nyt en kyllä taas ihan ymmärrä tämän asian käänteitä.

Jotkut haluaa, että lapset jätetään sinne ja vanhemmat myös. Jotkut haluaa että lapset otetaan, mutta vanhemmat jätetään.

Jotkut taas haluaa, että lapset jätetään: mutta vanhemmat tuodaan Suomeen oikeuden eteen?

Käyttäjän ArmasAallontie kuva
Jari Partala

Tähän viikonloppuna esitettiin tosi nerokasta ratkaisua. Isis-naiset houkutellaan ja tietysti haetaan kotomaahan parempien vellikattiloiden ääreen. Mutta kas, kun ylittävät suomen rajan, niin nämä äidit napataankin erilleen lapsista ja viedään poseen. Usa.lta kuulusteluapua ja ei aikaakaan, kun laulavat kuin peipposet tietonsa. Pian ovat terroristien juonet mitätöity ja salaisemmatkin piilopaikat löydetty. Mikä voitto. Suomi saa paistatella terrorismin vastaisen sodan aallonharjalla. Kyllä meidän etevyyttä Trumppikin ja Putini suorastaan ihmettelisi.

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta

Mikä määriteltäisiin sotatoimialueeksi. Mikä tekee alueesta sotatoimialueen. Tekeekö terrorismitoiminta alueesta sotatoimialueen vai tarvitaanko siihen valtioiden armeijoiden välinen konflikki. entäs sisällissodat.

Esimerkiksi Israelissa tapahtuu pienimuotoisia terroritekoja ja vastapainoksi ammutaan vähän Gazaan raketteja. Onko Israel sotatoimialuetta koska siellä on sotilaallista ja terroristista toimintaa?

Miten suhtauduttaisiin kaksoiskansalaisiin ja heidän lapsiinsa?

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Pitäisikö karjalaisten lähettäminen Jatkosodan aikana takaisin kotikuntiinsa kriminalisoida? Karjalahan olisi sotatoimialuetta.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Rikoslain 21 luvun 14 pykälää voisi ajatella sovellettavan.

"Joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle, on tuomittava heitteillepanosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Kauhea kriminalisointi-into näyttää vaivaavan pennalisteja. Ei kriminalisointi maailmaa paranna.

Kumotkaa nyt muutama typerä säädös sieltä ensihätään, esimerkiksi uskonrauhan rikkominen joutaisi hyvin mennä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset